Miksi sitten pidättäytyä kaikesta hyvästä. Olen kuullut monilta, että kyllä joskus voi herkutella niin voi, mutta minä en. Olen kuin alkoholisti, joka ei pysty lopettamaan. Nytkin tätä kirjoittaessani ajattelen kuinka olisi ihanaa rapisuttaa irtokarkkipussia, mutta koska itse tiedostan ongelmani ja olen sen hyväksynyt, niin en sitä tee. Väitän, että minulla on riippuvuus herkutteluun. Koko maailma katoaa ympäriltä kun saan jotain hyvää suuhuni.
Miksi sitten kiusaan itseäni. Koska on hauskaa ja jännittävää haastaa itseään, lisäksi tiedän että jatkuva herkuttelu lihottaa. Entinen pyylevä ulkomuotoni on saavutettu kaikella epäterveellisellä.
Miten pääni on kestänyt siedättämään itseni entisistä ruokailutottumuksista. Pelko tulevaisuudesta, pelko työkyvyttömyydestä, kuolemasta ja siitä ettei pojallani ole äitiä. Kukaan ei käskenyt ajatella näin pitkälle, mutta pakko on jos meinaa oikeat motiivit löytää. En olisi lihavana jaksanut elää kauaa, elämänhalu oli kadonnut. Vaikka tiesin, että minulla on tärkein tehtävä maailmassa olla pojalleni äiti, sekään ei riittänyt motivoimaan elämään ylipainoisena. En jaksanut tehdä mitään ja elämä oli kuin hidastettua. Niin kuin tahmeassa siirapissa olisin yrittänyt rämpiä, irti ei päässyt vaikka kuinka ajatteli positiivisesti.
Nyt kun olen saanut karistettua reilusti yli 30kg, elämänhalu on palannut, haluan auttaa muita ja tuleva ammattinikin toivottavasti liittyy siihen. Muutenkin uskallan elää enemmän, vähät välitän muiden tuomitsevista kommenteista, heillä omat syyt ja ongelmansa käyttäytymiseensä.
Minulle laihdutus on ollut jotain syvempää itsetutkiskelua. En laihduta siksi, että näyttäisin upealta tai saisin enemmän huomiota. Syy siihen, että halusin laihduttaa oli terveenä pysyminen ja monipuolisempi elämä. Voin väittää, että olen saanut elämästäni enemmän irti hoikempana ja hyvä kuntoisena. Uskallus seistä ryhti suorana ja olla sitä mieltä mitä oikeasti on, piittaamatta siitä näytänkö lihavalta tässä asennossa vai olisinko valinnut jotain muuta päälleni. Hyvä itsetunto ei tarkoita, että minusta olisi tullut ylimielinen. Olen yhtä empaattinen kuin ennenkin, mutta usko itseensä on tuonut sen, ettei kaikkea tarvitse sietää ja pitää osata rajata negatiivisuutta aiheuttavat asiat elämästä. Huonoja aikoja varmasti tulee, mutta miksi pelkäsin niitä, on niistä ennenkin selvitty.
Luottamus omaan itseensä on myös kasvanut, mutta siihen olen tarvinnut paljon ulkopuolista kannustusta. Kiitos siitä kuuluu lähipiirilleni ja Cambridge-valmentajalleni Ninalle! Luottamuksen voi pettää itseensä. Jos on tullut usein mitätöidyksi, petetyksi ja ollut aina se kakkosvaihtoehto, alkaa uskomaan siihen. Katkeruus menneisyyden tapahtumista ei ole ollut helppoa jättää taakseen, ainainen huononmuuden tunne on vaikea selättää ja nousta seisomaan, että "Minähän muuten onnistun!".
