Eilen Seinäjoen äitiyspoliklikalla


Tulokset:

  • vauva edelleen perätilassa
  •  hyvät sydänäänet ja liikkui hyvin
  • omat verenpaineet normaalit, pissa puhdas, paikat vielä hyvin kiinni
  • vauvan pää oikeanpuolen kylkiluiden alla, lääkäri yritti ohjata vauvaa kääntymään, mutta ei onnistunut
  • kasvukontrolli 19.6., koska nyt painoarvio vain 2400g
  • lääkärin päätös: ei lähdetty kunnolla kääntämään pienen kokonsa vuoksi, ettei sydänäänet heikkene

       -> elektiivinen sektio 24.6.


Omat fiilikset ovat nyt ihan rauhalliset alkujärkytyksen jälkeen. Minulle iski kamala paniikki tuon pienen koon takia, mutta hoitaja sanoi, että jos se olisi ollut "liian" pieni niin minut oltaisiin laitettu heti jatkotutkimuksiin. Painoarvio on kuitenkin suuntaa antava. Hoitaja selvensi myös miksi päädyttiin suoraan keisarinleikkaukseen, eikä mitattu edes lantiota. Pienen koon vuoksi perätila vauvaa ei suositella synnyttymään alateitse, koska muu vartalo "holahtaa" ensin ja pää voi jäädä jumiin lantioon, pää on siis huomattavasti isompi suhteessa pieneen hentoon vartaloon. Sitten katsottiin kalenterista leikkausaika ja hoitaja kertoi tulevasta. Jos vauva lähtee nyt syntymään ennen sovittua leikkausaikaa niin on mentävä makuuasentoon ja ambulanssilla sairaalaan, vaarana on että napanuora luiskahtaa ennen vauvaa pihalle. :o

Sain ohjevihkosen keisarinleikkaukseen ja saan kuulemma soittaa, jos tulee kysymyksiä, mutta saan listata kysymyksiä seuraavalle käynnille.

Toiveena itsellä olisi kuitenkin, että vauva itse kääntyisi ja saisin synnyttää normaalisti alateitse, mutta tällä hetkellä suunnitelma on tämä.


rv 37+5