Painoni vihdoin näyttää siedettäviä lukemia. En olisi ikipäivänä kuvitellut olevani tämän kokoinen. En kuitenkaan ole silti tyytyväinen itseeni, jokin sisälläni sanoo etten ole ansainnut tätä ja tämä otetaan pian minulta pois. Uskon, että tämä ajatus lähtee pois kunhan aikaa kuluu riittävästi. Painonhallinta on itsestä kiinni ja mitä suuhunsa laittaa. Ala-asteen jälkeen en ole ollut koskaan normaalipainoinen, ylipainoinen omakuva on juurtunut minuun. Olen aina luullut että pyöreä ulkomuoto on geeneistäkin kiinni. Vaikka nuorempana kuinka treenasin pesäpalloa, en ollut hoikka. Lihaksia kyllä löytyi mutta ruokavalio oli aina väärä. Minulla ei ollut esimerkkiä, miten syödä oikein.

Ammattini kautta tiedän mikä on terveellistä ruokaa ja tiedän missä suhteessa hiilihydraatteja, proteiinia ja kasviksia pitäisi syödä. Kuinka yksinkertaista, mutta vaikeaa. Leipä, ranskalaiset, karkit ja pitsa ovat olleet aina heikkouteni ja ovat vieläkin. Kuka ei voi olla rakastamatta tuoreen leivän tuoksua. Uusin taitoni on itsehillintä, se on perusta laihtumiselleni.

Kuinka sitten pystyin olemaan töissä vaikka kieltäydyin kaikesta. En väitä etteikö se olisi ollut vaikeaa, piti vaan peittää nälkä terveellisillä vaihtoehdoilla ja kuinka hyvältä se tuntuikaan kun siinä onnistuin. Alussa päätin etten edes maista mitään, että saan ketoosin päälle, onneksi töissä työkaverit maistoivat ruokia puolestani. Oli siinäkin taito tehdä ruokaa toisten suulla, mutta moitteita ei tullut. Dieetin edetessä aloin jo syömään töissäkin, silmät aukenivat suurelle salaatti/kasvisruoka valikoimallemme. En ollut ennen tajunnut kuinka hyviä ruokia saa tehtyä, vaikka ruoassa ei ole tolkuton määrä rasvaa, sokeria, suolaa tai kermaa.

Monet ajattelet että pitää liikkua ja syödä oikeassa suhteessa, sillä paino putoaa. Minun kohdallani tämä ei pätenyt, jos olisin jatkanut entisiä ruokailutottumuksiani en olisi koskaan saanut liikuttua niin paljon että kalorivajetta olisi syntynyt. Muutos täytyi tehdä ruokailun suhteen, ei liikunnan ja se oli helpottavaa kuulla. En olisi jaksanut käydä työpäivän päätteeksi urheilemassa, olisin keksinyt aina jonkin tekosyyn. Paino putosi kuin itsestään, kun söin vähemmän tai no söin ihan riittävästi mutta oikein. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala olivat minulle tuttuja käsitteitä mutta en noudattanut niitä, Cambridge-ohjelman aloitettuani ymmärsin kuinka tärkeitä nuo ovat. Verensokeri pysyi tasaisena eikä nälän tunnetta ehtinyt tulla. Vältyin ahmiselta, koska seuraavan aterian tullen ei oikein ollut vielä nälkäkään. Joskus piti laittaa kello soimaan kesken päivän, että muistan syödä.

Laihduttaminen on helppoa, kun sitä ei ajattele liikaa. Jos miettii kokoajan koska saan syödä seuraavan kerran, suhde ruokaan ei ole oikea. Minun oli pakko opetella alusta asti arvostamaan ruokailuhetkiä ikäänkuin polttoaineen tankkauksena, syön siksi että pysyn hengissä. Ennen hain suunnatonta nautintoa ruoista ja mitä enemmän sitä oli sitä onnellisempi oli. Ravintolassa käydessäni oli hirveä pettymys jos annos ei ollutkaan valtava, nykyään iloitsen että ruoka on ravitsevaa ja terveellistä. Käyn enää todella harvoin ulkona syömässä, koska saan tehtyä kotona terveellisempää ja halvempaa ruokaa. Miksi menisin syömään ravintolaan salaatin, joka maksaa toista kymppiä ja silti sisältää valtavan määrän kaloreita. Ravintolassa tai kahvilassa käyminen on minulle nyt enemmänkin sellainen sosiaalinen tapahtuma eikä sitä, että lautanen vedetään tyhjäksi kuin ajokoira.