Kilpailussa korkein äänimäärä ratkaisee, ei pudotetut kilot!

Minun kilpailunumeroni on 22., laita pallukka kohtaan 22. ja paina Lähetä äänesi!

Linkki äänestämiseen löytyy tästä!

Lisäksi voit käydä lukemassa oman tarinani täältä!

Miksi sitten kiusaan itseäni. Koska on hauskaa ja jännittävää haastaa itseään, lisäksi tiedän että jatkuva herkuttelu lihottaa. Entinen pyylevä ulkomuotoni on saavutettu kaikella epäterveellisellä.

Miten pääni on kestänyt siedättämään itseni entisistä ruokailutottumuksista. Pelko tulevaisuudesta, pelko työkyvyttömyydestä, kuolemasta ja siitä ettei pojallani ole äitiä. Kukaan ei käskenyt ajatella näin pitkälle, mutta pakko on jos meinaa oikeat motiivit löytää. En olisi lihavana jaksanut elää kauaa, elämänhalu oli kadonnut. Vaikka tiesin, että minulla on tärkein tehtävä maailmassa olla pojalleni äiti, sekään ei riittänyt motivoimaan elämään ylipainoisena. En jaksanut tehdä mitään ja elämä oli kuin hidastettua. Niin kuin tahmeassa siirapissa olisin yrittänyt rämpiä, irti ei päässyt vaikka kuinka ajatteli positiivisesti.

Nyt kun olen saanut karistettua reilusti yli 30kg, elämänhalu on palannut, haluan auttaa muita ja tuleva ammattinikin toivottavasti liittyy siihen. Muutenkin uskallan elää enemmän, vähät välitän muiden tuomitsevista kommenteista, heillä omat syyt ja ongelmansa käyttäytymiseensä.

Minulle laihdutus on ollut jotain syvempää itsetutkiskelua. En  laihduta siksi, että näyttäisin upealta tai saisin enemmän huomiota. Syy siihen, että halusin laihduttaa oli terveenä pysyminen ja monipuolisempi elämä. Voin väittää, että olen saanut elämästäni enemmän irti hoikempana ja hyvä kuntoisena. Uskallus seistä ryhti suorana ja olla sitä mieltä mitä oikeasti on, piittaamatta siitä näytänkö lihavalta tässä asennossa vai olisinko valinnut jotain muuta päälleni. Hyvä itsetunto ei tarkoita, että minusta olisi tullut ylimielinen. Olen yhtä empaattinen kuin ennenkin, mutta usko itseensä on tuonut sen, ettei kaikkea tarvitse sietää ja pitää osata rajata negatiivisuutta aiheuttavat asiat elämästä. Huonoja aikoja varmasti tulee, mutta miksi pelkäsin niitä, on niistä ennenkin selvitty.

Luottamus omaan itseensä on myös kasvanut, mutta siihen olen tarvinnut paljon ulkopuolista kannustusta. Kiitos siitä kuuluu lähipiirilleni ja Cambridge-valmentajalleni Ninalle! Luottamuksen voi pettää itseensä. Jos on tullut usein mitätöidyksi, petetyksi ja ollut aina se kakkosvaihtoehto, alkaa uskomaan siihen. Katkeruus menneisyyden tapahtumista ei ole ollut helppoa jättää taakseen, ainainen huononmuuden tunne on vaikea selättää ja nousta seisomaan, että "Minähän muuten onnistun!".

Painoni vihdoin näyttää siedettäviä lukemia. En olisi ikipäivänä kuvitellut olevani tämän kokoinen. En kuitenkaan ole silti tyytyväinen itseeni, jokin sisälläni sanoo etten ole ansainnut tätä ja tämä otetaan pian minulta pois. Uskon, että tämä ajatus lähtee pois kunhan aikaa kuluu riittävästi. Painonhallinta on itsestä kiinni ja mitä suuhunsa laittaa. Ala-asteen jälkeen en ole ollut koskaan normaalipainoinen, ylipainoinen omakuva on juurtunut minuun. Olen aina luullut että pyöreä ulkomuoto on geeneistäkin kiinni. Vaikka nuorempana kuinka treenasin pesäpalloa, en ollut hoikka. Lihaksia kyllä löytyi mutta ruokavalio oli aina väärä. Minulla ei ollut esimerkkiä, miten syödä oikein.

Ammattini kautta tiedän mikä on terveellistä ruokaa ja tiedän missä suhteessa hiilihydraatteja, proteiinia ja kasviksia pitäisi syödä. Kuinka yksinkertaista, mutta vaikeaa. Leipä, ranskalaiset, karkit ja pitsa ovat olleet aina heikkouteni ja ovat vieläkin. Kuka ei voi olla rakastamatta tuoreen leivän tuoksua. Uusin taitoni on itsehillintä, se on perusta laihtumiselleni.

Kuinka sitten pystyin olemaan töissä vaikka kieltäydyin kaikesta. En väitä etteikö se olisi ollut vaikeaa, piti vaan peittää nälkä terveellisillä vaihtoehdoilla ja kuinka hyvältä se tuntuikaan kun siinä onnistuin. Alussa päätin etten edes maista mitään, että saan ketoosin päälle, onneksi töissä työkaverit maistoivat ruokia puolestani. Oli siinäkin taito tehdä ruokaa toisten suulla, mutta moitteita ei tullut. Dieetin edetessä aloin jo syömään töissäkin, silmät aukenivat suurelle salaatti/kasvisruoka valikoimallemme. En ollut ennen tajunnut kuinka hyviä ruokia saa tehtyä, vaikka ruoassa ei ole tolkuton määrä rasvaa, sokeria, suolaa tai kermaa.

Monet ajattelet että pitää liikkua ja syödä oikeassa suhteessa, sillä paino putoaa. Minun kohdallani tämä ei pätenyt, jos olisin jatkanut entisiä ruokailutottumuksiani en olisi koskaan saanut liikuttua niin paljon että kalorivajetta olisi syntynyt. Muutos täytyi tehdä ruokailun suhteen, ei liikunnan ja se oli helpottavaa kuulla. En olisi jaksanut käydä työpäivän päätteeksi urheilemassa, olisin keksinyt aina jonkin tekosyyn. Paino putosi kuin itsestään, kun söin vähemmän tai no söin ihan riittävästi mutta oikein. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala olivat minulle tuttuja käsitteitä mutta en noudattanut niitä, Cambridge-ohjelman aloitettuani ymmärsin kuinka tärkeitä nuo ovat. Verensokeri pysyi tasaisena eikä nälän tunnetta ehtinyt tulla. Vältyin ahmiselta, koska seuraavan aterian tullen ei oikein ollut vielä nälkäkään. Joskus piti laittaa kello soimaan kesken päivän, että muistan syödä.

Laihduttaminen on helppoa, kun sitä ei ajattele liikaa. Jos miettii kokoajan koska saan syödä seuraavan kerran, suhde ruokaan ei ole oikea. Minun oli pakko opetella alusta asti arvostamaan ruokailuhetkiä ikäänkuin polttoaineen tankkauksena, syön siksi että pysyn hengissä. Ennen hain suunnatonta nautintoa ruoista ja mitä enemmän sitä oli sitä onnellisempi oli. Ravintolassa käydessäni oli hirveä pettymys jos annos ei ollutkaan valtava, nykyään iloitsen että ruoka on ravitsevaa ja terveellistä. Käyn enää todella harvoin ulkona syömässä, koska saan tehtyä kotona terveellisempää ja halvempaa ruokaa. Miksi menisin syömään ravintolaan salaatin, joka maksaa toista kymppiä ja silti sisältää valtavan määrän kaloreita. Ravintolassa tai kahvilassa käyminen on minulle nyt enemmänkin sellainen sosiaalinen tapahtuma eikä sitä, että lautanen vedetään tyhjäksi kuin ajokoira.

Tämän kuvan otin jo muutama päivä sitten ihan kotona

Eilen oli ihan paras päivä, musta räpsittiin "vähä" kuvia ja kattelin niitä illalla ja olin tosi kriittinen, sitten tajusin että eikai se nyt haittaa jos vähä nahka on rullalla kyljistä, hienon työn oon tehnyt. Kai se vaatimus taso nousee, harmi ku ei oo tullu pahimpina aikoina otettua samanlaisia kuvia, olisin voinut olla enemmän kuin tyytyväinen.

Löysin myös mittanauhani tänään. Silloin kun olin käynyt ekan kerran puntarissa valmentajani luona 10.11.2015, otin ensimmäiset mitat. Tänä aamuna ajattelin että jos pitkästä aikaa taas mittaisi, edellisistä tuloksista on jo 3 kuukautta.

                            10.11.2016            24.5.2016

rinnanympärys          117cm                   92cm (-25)

vyötärö                       102cm                   78cm (-24)

lantio                           124cm                   94cm (-30)

peppu                          127cm                   98cm (-29)

reisi                             75cm                     57cm (-18)

käsivarsi                     40cm                     31cm (-9)

ELI YHTEENSÄ 135CM!! VOIKO TÄTÄ USKOA TODEKSI?!

Takkua on ollut mm. tietokoneiden kanssa, koska en saa jostain kumman syystä kamerastani kuvia koneelleni, koko ajan vaan tulee "Virhe" tai "Ei vastaa". Sen takia täällä on nyt samat kuvat kuin facebookissakin. Onneksi sain päätettyä eilen äitienpäivälahjani, uusi läppäri on matkalla ja toivon että bloggaaminen ja kuvien lataaminen kamerasta olisi helpompaa.

Ajattelin listata ihan tosiasioita, jotka ovat tuleet eteen laihtumisen myötä. Aloitin laihduttamisen marraskuussa 2015 oman terveyteni takia ja sekin vaikutti etten jaksanut enää kuunnella läskivitsejä. En saanut hengitettyä normaalisti, kun istuin ja liikkuminen muutenkin oli hankalaa. Pienen pojan äitinä en jaksanut tehdä mitään, makasin vaan soffalla ja söin. Söin siksi, kun en jaksanut tehdä muutakaan. Jos joskus viitsin käydä vaunulenkillä, söin senkin edestä, ikäänkuin palkitsin itseni. Ruokavalio on ollut aina minun lihottava asia, ei niinkään liikkumattomuus fyysisen työni takia. 

Laihtumisen plussat

• Uusi ulkomuoto
• Positiivinen palaute
• Mahtuu pienempiin vaatteisiin, löytää myös kaupasta vaatteita eikä tarvi etsiä mammutti kokoja
• Autossa turvavyö menee päälle helpommin
• Suihkussa käynti kivempaa, ei enää henki salpaannu kun pesee varpaita
• Selkätissit on kadonneet
• Ruokaa ei tarvi laittaa niin paljo, ymmärrys siitä että tulee kylläiseksi pienistäkin annoksista
• Se tunne kun vaaka näyttää pienempiä lukemia kun olisi odottanut
• Valokuvat onnistuvat paremmin
• Itsetuntuviisari vähän värähtänyt ylös päin
• Tuntuu että minut otetaan enemmän tosissaan ja ollaan kiinnostuneita asiastani, kun en kiinnitetäkkään heti huomiota läskeihini
• Syöminen ei näyttele enää pääosaa elämässäni, tärkeintä on että saan vettä!

Laihtumisen miinukset

• Kommentit "Älä ny enää laihduta!!" , "Sähän oot nyt jo hyväs kunnos!", "Kun lakkaa syömästä, kuolee kokonaan!". Onhan se mukavaa, että muut huolehtii mutta oon itte asettanut tavoitteet ja syön kyllä riittävästi, paluuta entiseen ei tule.
• Vaatekaappi uusiksi, olen yrittänyt olla ostamatta vielä uusia vaatteita kun paino ei oo vielä tavoitteessa, mutta en ole voinut vastustaa kiusausta kun huomaan, että 5 kokoa pienemmät vaatteet menevät päälle.
• Tissit ovat kadonneet, Tallinnan reissu harkinnassa
• Pylly roikkuu
• Epätoivoinen kiinteytys, oon jopa kokeillut mikroneulausta kotona, jos se auttaisi tuon vatsa-alueen raskausarpiin ja ruttuisuuteen
• Ainainen terveydestä ja laihdutuksesta hehkuttaminen ärsyttää muita, tuntuu että ketään ei kiinnosta vaikka tää on mulle tosi iso juttu. Ymmärrän toisaalta, koska olen itse ollut samanlainen, olen itse ollut ehkä hieman kateellinen :D.
• Luopuminen herkuista. Karkit ovat olleet mun heikkous aina, en voi kieltää etteikö mun nykyään tekisi mieli vetää pussillinen ihania pehmeitä hedelmäkarkkeja.NAAAMMS!! Itsekuri on pitänyt kasvattaa todenteolla.
• Vaa'an kanssa hermoilu, vaikka tiedän että 1 litra vettä painaa kilon.
• Rasvan palaessa minulla on vilu kokoajan, toisaalta nyt siitä osaa nauttiakin.
• Loputon energia, välillä pitää hillitä ittiänsä kun olis energiaa tehdä vaikka mitä, seuraavana päivänä kivut ovat kamalia. Tämä miinus on ehkä kurjin, halua olis liikkua mutta kroppa pistää vastaan. Sen takia mulle sopi tälläinen ruokavalioon perustuva laihdutusmuoto kuin se että olisin kuluttanut enemmän kuin syön. Maratoni päivässä ei olisi riittänyt

Cambridge valmentajani ottamat kuvat. Korostan että muutos on tapahtunut pelkän ruokavalion avulla.

Täällä taas! Sain uuden inspiraation kirjoittaa blogia elämänmuutoksen myötä. Elämäni kivijalka on säilynyt ennallaan, perheestä löytyy edelleen mies ja poika. Asumme nykyään kolmiossa ja puutarha, leipominen, kotikokkaus ja sisustaminen omalla tyylillä kuuluu edelleenkin kiinnostuksen kohteisiin.

Laihtuminen, sairauslomat ja tulevaisuuden suunnitelmat ja positiiviset muutokset ovat saaneet ajattelemaan elämän arvoja uudelleen. Laihtuminen on vaikuttanut itsetuntooni ja siihen että koen olevani hyväksytympi. On myös hieno huomata miten pienempi ympärysmitta muuttaa asioita.

Sairauslomalle jouduin jäämään pitkäaikaisten sairauksieni johdosta, yliliikkuvuus, nivelkivut, hermosäryt ja kantapääkipu. Nyt asiat ovat nytkähtäneet sen verran että haen ammatilliseen kuntoutukseen. Koska kivut ovat niin suuria, eikä lyhytaikaiset sairauslomat auttaneet, päätin että uusi suunta täytyy etsiä. Totaallinen herääminen tapahtui, kun luin tämän artikkelin. Tajusin etten elä lainkaan arvojeni mukaan! Esimerkiksi perhe on minulle tärkein ja mitätöin sitä jatkuvasti, väsyttämällä itseni töissä. Olin kiukkuinen, koska olin niin fyysisesti rasittunut ja tajusin kroppani ei kestäisi nykyistä työtäni. Ymmärsin, että se raha mitä saan työstäni ei korvaa terveyttä tai pienen poikani kanssa vietettyä aikaa. Oli pakko tehdä jotain.

Viime syksynä pääsin apuvetäjäksi vertaistuki ryhmään, joka avasi lisää tulevaisuutta. Jatkoin silti nykyisessä ammatissani, eli tämä oli vain extratyötä, mutta erittäin palkitsevaa monella lailla. Päätin että haluan tulevaisuudessa auttaa ihmisiä omalla kokemuksellani. Haluan opiskella sellaisen ammatin, joka olisi fyysisesti helpompaa, mutta silti olisi samanlainen palo kuin kokin työhön.

Keväällä fyysiset vaivat alkoivat olla niin suuria, että itkin jopa työpaikalla "kädettömyyttänä". Ranteet olivat niin voimattomat etten pystynyt tehdä mitään ilman kipua. Pyysin töissä jopa helpompia työtehtäviä, että jaksaisin pidempää. Pyyntöäni ei otettu vakavasti, vaikka lääkärikin määräsi niin. Kulutin kantapääni ja ranteeni niin loppuun, että seuraava tie kävi alakertaan työterveyshuoltoon. Sairasloma on jatkunut nyt yli 2 kuukautta ja silti kärsin kivuista. Takaisin kokin töihin tuskin on palaamista. Odotan että ammatillinen kuntoutus toteutuu, motivaatiota löytyy opiskeluun!

Tulen jatkamaan blogin kirjoitusta jatkossa. Haluan kertoa painonpudotuksesta, treenaamisen aloittamisesta, uuden ammatin opiskelusta (tai uuteen koulutukseen hakemisesta) ja muista kiinnostuksen kohteista. Haluan olla oma rehellinen itseni, toivottavasti joku voi samaistua kirjoituksiini. :)

Olisi kiva saada palautetta ja kysymyksiä saa esittää!

Rasmus syntyi suunnitellusti keisarinleikkauksella. Menimme miehen kanssa sairaalalle klo 7.00 tiistai aamuna, äitiyspoliklinikalla tarkistettiin että vauva on vielä perätilassa. Sitten meidät vietiin vierihoito-osastolle huoneeseen odottamaan leikkaukseen pääsyä. Noin yhdeksän aikaan minua tultiin kiireesti valmistelemaan leikkaukseen. Olimme jonossa kolmantena mutta yllättäen pääsemmekin toisina. Kaksi hoitajaa laittoi minulle katetrin ja vaihdettiin leikkausvaatteet. Sitten sain pahanmakuista lääkettä joka esti kuulemma oksentamisen leikkauksen aikana. Sitten minua alettiin kärräämään leikkaussaliin ja mies meni vaihtamaan leikkaussalivaatteet.

Leikkaussalissa anestesialääkäri pisti minulle kanyylin ja selkäydinpuudutteen, jotka kumpikaan eivät ottaneet kipeää. Kun puudutus oli tehonnut mieheni tuli pääni viereen ja leikkaus alkoi. En tuntenut mitään, välillä huomasin että koko kroppa heiluu kun kaivoivat Rasmusta mahastani. Ennen kuin Rasmus oli kokonaan ulkona, lääkäri ilmoitti, että poika on tulossa. Kun hän sitten ensimmäisen kerran rääkäisi, itkua ei voinut enää pidätellä. Tunne oli hassu, koska ilman mitään suurempia kipuja ja tuskia olin saanut pienokaisen maailmaan. Poika pissasi leikkaavan lääkärin päälle ja koko leikkaussali repesi nauramaan. Rasmusta näytettiin minulle, mutta en pystynyt koskemaan häneen, koska minulla oli toisessa kädessä kanyyli ja toisessa verenpainemittari. Mieheni meni pojan kanssa eri huoneeseen jossa hänet tutkittiin ja pestiin. Tässä vaiheessa minun ajantajuni hieman katosi, koska sain niin vahvoja kipulääkkeitä. Minut ommeltiin kiinni, lääkäri ja hoitajat kehuivat reippaaksi, koska en valitellut mistään. Höpäjin hoitajille kaikenlaista ja tärisin onnesta.  

Pääsin vauvan ja miehen kanssa synnytyssaliin, jossa minua ja vauvaa tarkkailtiin noin nelisen tuntia. Torkahtelin välillä ja sain kipulääkkeitä. Rasmus oli hieman kylmissään, jonka takia oli lämmittelemässä hetken lämpölampun alla. Verensokerit olivat myös tavallista alhaisemmat, jonka takia vauva sai luovutettua äidinmaitoa. Rasmus pääsi rinnalle synnytyssalissa ensimmäistä kertaa ja hyvin oli asialla, vaikka pullosta saikin ensimmäistä kertaa.

Vierihoito-osastolla tarvitsin apua vain ensimmäisenä (leikkauspäivänä), keskiviikkona kävelin ja hoidin Rasmusta itsenäisesti. Monet hoitajat ihmettelivät, että onko Rasmus esikoiseni, kun hoidin häntä niin luontevasti. Sairaala-aika sujui muuten hyvin, jos ei oteta lukuun poikani verensokerimittauksia. Toisella oli aivan kantapäät siniset, kun piti ottaa niin paljon verikokeita. Sairaalasta pääsimme perjantai-iltapäivänä.

Olen hyvin toipunut leikkauksesta, eikä minulla ole mitään pahaa sanottavaa sektiosta. Minusta tuntuu että pääsin paljon helpommalla kuin moni muu synnyttäjä.

Kysymyksiä saa esittää tähän alle ja jos haluaa kysyä minulta henkilökohtaisesti jotain, niin sähköpostiosoitteeni on katjamarika91@gmail.com

ASIAAN!

Mua JÄNNITTÄÄ!! Oon koko päivän hypänny vessas, maannu sängys ja miettinyt vaan huomista. Voi mikä pettymys olisi jos emme saisikaan vauvaa, jos se on käännähtänyt raivotarjontaan. Hyvä asiahan se olisi, jos voisin synnyttää normaalisti alateitse, parempihan se olisi molemmille niin vauvalle kuin äidillekin, mutta olemme miehen kanssa jo asennoituneet sektioon. :D No huomenna se selviää, ensin menemme äitipoliklinikalle, jossa tarkistetaan vauvan tarjonta. Sen jälkeen saamme tietää koska leikkaus alkaa, samana päivänä on kuulemma neljä muutakin sektiota sovittuna, mutta viimeistään kuulemma aamupäivällä pääsemme leikkaukseen.

Tuskin tarvii unimattia paljon häiritä tänä yönä... Tai sitten oon niin väsynyt tästä jännittämisestä, että nukahdan samantien kun paan vaan silmät kiinni. :D

rv 39+2

Kävin tänä aamuna neuvolassa tarkistuttamassa vauvan asentoa ja kuuntelemassa sydänääniä. Sydänäänet kuuluivat tosi alhaalta ja toivoinkin, että vauva olisi kääntynyt, mutta kun ultrattiin, selvisi että perätilassa on ja luultavasti siinä pysyykin. Nätisti jalat yhdessä ja polvet koukussa, pää vasemmalla puolella. Terveydenhoitaja kertoi, että taitaa olla viihtyä tuossa asennossa loppuun asti. Vauva näytti tosi onnelliselta. :) Reippaasti siellä odottaa, että pääsee pian pois <3

Jouduin aloittamaan antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen, joka tuli luultavasti jälkitautina edellisestä flunssasta. Lääkäri sanoi että pitkäaikainen sairastelu ja kuumeilu ei ole vauvallekaan hyvä juttu, eikä sektion jälkeen ole häävi yskiä röysköttää niin, että haava repee. Oireet on edelleenkin siis samat kun viime flunssasta, mutta tällä kertaa lisänä hirmuinen kipu ja paine poskionteloissa. :( No toivotaan, ettei vauva tykkää huonoa antibiootista ja minä tervehdyn ennenkö nähdään <3 Enää viikko <3

Eilen oli myös yhtiökokous, jossa olin ensimmäistä kertaa puheenjohtajana, sekin oli tosi jännittävää ja liian virallista. :D

Rv 38+4

Tulokset:

• vauva edelleen perätilassa
  
•  hyvät sydänäänet ja liikkui hyvin
  
• omat verenpaineet normaalit, pissa puhdas, paikat vielä hyvin kiinni
  
• vauvan pää oikeanpuolen kylkiluiden alla, lääkäri yritti ohjata vauvaa kääntymään, mutta ei onnistunut
  
• kasvukontrolli 19.6., koska nyt painoarvio vain 2400g
  
• lääkärin päätös: ei lähdetty kunnolla kääntämään pienen kokonsa vuoksi, ettei sydänäänet heikkene
  

       -> elektiivinen sektio 24.6.

Omat fiilikset ovat nyt ihan rauhalliset alkujärkytyksen jälkeen. Minulle iski kamala paniikki tuon pienen koon takia, mutta hoitaja sanoi, että jos se olisi ollut "liian" pieni niin minut oltaisiin laitettu heti jatkotutkimuksiin. Painoarvio on kuitenkin suuntaa antava. Hoitaja selvensi myös miksi päädyttiin suoraan keisarinleikkaukseen, eikä mitattu edes lantiota. Pienen koon vuoksi perätila vauvaa ei suositella synnyttymään alateitse, koska muu vartalo "holahtaa" ensin ja pää voi jäädä jumiin lantioon, pää on siis huomattavasti isompi suhteessa pieneen hentoon vartaloon. Sitten katsottiin kalenterista leikkausaika ja hoitaja kertoi tulevasta. Jos vauva lähtee nyt syntymään ennen sovittua leikkausaikaa niin on mentävä makuuasentoon ja ambulanssilla sairaalaan, vaarana on että napanuora luiskahtaa ennen vauvaa pihalle. :o

Sain ohjevihkosen keisarinleikkaukseen ja saan kuulemma soittaa, jos tulee kysymyksiä, mutta saan listata kysymyksiä seuraavalle käynnille.

Toiveena itsellä olisi kuitenkin, että vauva itse kääntyisi ja saisin synnyttää normaalisti alateitse, mutta tällä hetkellä suunnitelma on tämä.

rv 37+5