Voi kuinka tää aika vierähtääkään! Melkein puoli vuotta kulunut Rasmuksen syntymästä, enkä ole mitään muka ehtinyt kirjoitella tänne. :D Olen todellakin nauttinut vauva-arjesta, etten ole nähnyt niin tarpeelliseksi kirjoittaa blogia. Mutta olen silloin tällöin käynyt kurkistamassa Mamaleissonin lukijatilastoa, niin olen huomannut että sektioaihe luultavasti kiinnostaa. Ajattelin että kirjoitan "synnytyskertomukseni", josta toivottavasti moni sektioon menevä saa apua, itse ainakin etsin positiivisia kokemuksia ennen leikkausta.

 

Rasmus syntyi suunnitellusti keisarinleikkauksella. Menimme miehen kanssa sairaalalle klo 7.00 tiistai aamuna, äitiyspoliklinikalla tarkistettiin että vauva on vielä perätilassa. Sitten meidät vietiin vierihoito-osastolle huoneeseen odottamaan leikkaukseen pääsyä. Noin yhdeksän aikaan minua tultiin kiireesti valmistelemaan leikkaukseen. Olimme jonossa kolmantena mutta yllättäen pääsemmekin toisina. Kaksi hoitajaa laittoi minulle katetrin ja vaihdettiin leikkausvaatteet. Sitten sain pahanmakuista lääkettä joka esti kuulemma oksentamisen leikkauksen aikana. Sitten minua alettiin kärräämään leikkaussaliin ja mies meni vaihtamaan leikkaussalivaatteet.

Leikkaussalissa anestesialääkäri pisti minulle kanyylin ja selkäydinpuudutteen, jotka kumpikaan eivät ottaneet kipeää. Kun puudutus oli tehonnut mieheni tuli pääni viereen ja leikkaus alkoi. En tuntenut mitään, välillä huomasin että koko kroppa heiluu kun kaivoivat Rasmusta mahastani. Ennen kuin Rasmus oli kokonaan ulkona, lääkäri ilmoitti, että poika on tulossa. Kun hän sitten ensimmäisen kerran rääkäisi, itkua ei voinut enää pidätellä. Tunne oli hassu, koska ilman mitään suurempia kipuja ja tuskia olin saanut pienokaisen maailmaan. Poika pissasi leikkaavan lääkärin päälle ja koko leikkaussali repesi nauramaan. Rasmusta näytettiin minulle, mutta en pystynyt koskemaan häneen, koska minulla oli toisessa kädessä kanyyli ja toisessa verenpainemittari. Mieheni meni pojan kanssa eri huoneeseen jossa hänet tutkittiin ja pestiin. Tässä vaiheessa minun ajantajuni hieman katosi, koska sain niin vahvoja kipulääkkeitä. Minut ommeltiin kiinni, lääkäri ja hoitajat kehuivat reippaaksi, koska en valitellut mistään. Höpäjin hoitajille kaikenlaista ja tärisin onnesta.  

Pääsin vauvan ja miehen kanssa synnytyssaliin, jossa minua ja vauvaa tarkkailtiin noin nelisen tuntia. Torkahtelin välillä ja sain kipulääkkeitä. Rasmus oli hieman kylmissään, jonka takia oli lämmittelemässä hetken lämpölampun alla. Verensokerit olivat myös tavallista alhaisemmat, jonka takia vauva sai luovutettua äidinmaitoa. Rasmus pääsi rinnalle synnytyssalissa ensimmäistä kertaa ja hyvin oli asialla, vaikka pullosta saikin ensimmäistä kertaa.

Vierihoito-osastolla tarvitsin apua vain ensimmäisenä (leikkauspäivänä), keskiviikkona kävelin ja hoidin Rasmusta itsenäisesti. Monet hoitajat ihmettelivät, että onko Rasmus esikoiseni, kun hoidin häntä niin luontevasti. Sairaala-aika sujui muuten hyvin, jos ei oteta lukuun poikani verensokerimittauksia. Toisella oli aivan kantapäät siniset, kun piti ottaa niin paljon verikokeita. Sairaalasta pääsimme perjantai-iltapäivänä.

 

Olen hyvin toipunut leikkauksesta, eikä minulla ole mitään pahaa sanottavaa sektiosta. Minusta tuntuu että pääsin paljon helpommalla kuin moni muu synnyttäjä.

 

Kysymyksiä saa esittää tähän alle ja jos haluaa kysyä minulta henkilökohtaisesti jotain, niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]